Työntekijä.Kokemuksia.fi R-kioski
R-kioski

R-kioski tarjoaa turvallisen alustan yrittäjyydelle

Jutta Peltonen toimii R-kauppiaana Jyväskylässä Palokan sekä matkakeskuksen R-kioskeissa. Jutta oli työskennellyt R-kioskissa myyjänä hieman alle kolme vuotta, kun kiinnostus oman toimipisteen hallinnasta heräsi.

“Ajattelin, että siinä on se oma vapaus ja vastuu. Yrittäjyys tuntui sopivan haastavalta ja kiinnostavalta”

– Olin 20-vuotias kun päätin, että tätä haluaisin tehdä. Laitoin R-kioskille viestiä ja sain nopeasti vastauksen, että jos rahalliset asiat järjestyvät ja intoa riittää, niin se voi onnistua. Siitä asiat lähtivät etenemään ja löysin oman pisteeni, Jutta kertoo.

– Ajattelin, että siinä on se oma vapaus ja vastuu. Yrittäjyys tuntui sopivan haastavalta ja kiinnostavalta, ja tietysti oma yritys on aina oma yritys, hän jatkaa.

Tarjolla monipuolinen työnkuva

Yrittäjänä työskennellessä tavallinen arki ei itsessään poikkea tavallisen myyjän työstä, mutta vastuu kasvaa esimerkiksi henkilökunnan johtamisen sekä työvuorojen ja myynnin suunnittelun myötä. 

–Tietysti kaikki kauppiaat ovat myös tuloshakuisia. Kyllähän kieltämättä joskus kiristää, mutta ajan kanssa oppii, ettei saa stressata liikaa. Painetta pitää olla ja on kiva, että sitä on, mutta pitää osata myös höllätä, kun sellainen hetki tulee, Jutta tietää.

– Työssäni eniten nautin asiakaspalvelusta – siitä, että asiakkaan saa hymyilemään ja tyytyväiseksi. Tietysti oman henkilökunnan palaute johtamistyöstä on myös iso asia, hän jatkaa.

Ketjun tuki helpottaa yrittäjyyttä oleellisesti

“Ei tarvitse itse tietää heti kaikkea. Ketjulta saa paljon tukea, apua ja kannustusta hankalissa asioissa.”

Ketjulta saatu tuki on ollut tärkeässä osassa yrittäjyyden mielekkyyttä. R-kioski hoitaa esimerkiksi taloudelliset hallintoasiat, myynnin seurannat ja paperityöt.

– Ei tarvitse itse tietää heti kaikkea. Ketjulta saa paljon tukea, apua ja kannustusta hankalissa asioissa. Jos taas jokin on mennyt tosi hyvin, sieltä saa kiitosta ja lisää vastuuta niin halutessa, Jutta kertoo.

–Jos yrittäjyys kiinnostaa, niin ehdottomasti kannattaa ainakin tutustua asiaan syvemmin. Haluan rohkaista yrittämään, koska tämä on ollut ainakin minulle sen arvoista, hän kiteyttää lopuksi

R-kioski

Lisää kokemuksia tästä yrityksestä